perjantai 7. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen on pian täällä ...

Aika menee niin nopeasti, että sitä voi jo todeta että pääsiäinen on ihan kohta täällä. Itselle pääsiäinen ei ennen lapsia tarkoittanut muuta kuin ylimääräistä vapaata. Ensimmäinen asia joka tulee mieleen on pajunkissat ja narsissit. Nykyisin kuitenkin pajunkissoja tuntuu löytyvän melkein koko vuoden, joten sekään ei pidä oikein paikkaansa.


Meidän pienemmälle, 3 -vuotiaalle, pääsiäinen on yhä kuin pääsiäismuna. Jos hän sanoo "haluan pääsiäisen" se tarkoittaa, että hän haluaa pääsiäismunan. :) 
Isomman kanssa ollaan jo tehty muutama pääsiäiskortti ilahduttamaan isovanhempia ja mahdollisesti tärkeimpiä kavereita. Neiti taiteilija vaan ihastuu omiin töihinsä niin paljon, että välillä tulee tilanteita, että kortteja ei voi lähettää laisinkaan, kun neiti rakastuu niihin niin kovasti. Nyt niitä on kuitenkin tehty sen verran, että uskon että saamme ainakin kortit isovanhemmille.


Sisustuksessa pääsisäistä ei meillä huomaa, jos kukkia ei lasketa. Tänä vuonna päätin, että rairuohoa ei kotona istutettu vaan se tulee päiväkodista kotiin ja sijoitetaan niihin sitten tiput taapertamaan.
Joko teillä näkyy pääsiäinen ?



Mia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti